Ulkona on kylmä. Tämä asunto on kylmä, aamuisin. Ulkona on jo tulevan talven tuntua. Voin jo tuntea, miten maa on valkoinen, lunta kaikkialla. 

Syksy on aina kaiken uuden alkamisen aika. Alkaa koulut, kurssit, kerhot, harrastukset. Syksyllä, elokuussa, kun vielä on kesän lämpöä jäljellä mutta syksyn kuulaus tuntuu jo, tekee mieli aktivoitua, aloittaa uutta, uudistua. Toisaalta halu jäädä kotiin, olla kotona. Jo lapsena. Kouluun lähtö oli tylsää. Olisin halunnut jäädä kotiin ja pysyä sisällä. Olla menemättä mihinkään, tekemättä mitään tärkeää tai tähdellistä. Hipsutella omia pikkua juttuja omaan hitaaseen tahtiin. Jo lapsena. 

Nyt en ole innostunut minkään uuden aloittamisesta, harrastamisesta. Työssä on ihan tarpeeksi. Ja korona sulki kaikki paikat ja yhäkin liian monet paikat. Mutta edelleenkin minä haluaisin vain jäädä kotiin. Tehdä hipsutella omaan tahtiini jotakin omaa pientä. Ja sitten tulee se: niinku mitä. Ei tässä, ei täällä voi mitään tehdä. Ja kuitenkin sitten hakeutuisin töihin, kun hakeudun sinne jo vapaapäiviäni täyttämään. 

Saa nähdä jaksanko talvella.