Minä sitten kirjasin ylös kaikki mokat, erheet ja virheet, mitä tänä päivänä tein töissä. Niitä on 7 kpl. Siis yksi tunnissa. Aika hyvä saavutus. Ei ihme, että kollegat ovat aivan täynnä minun olemista osastolla. Korjaavat minun virheitä, Minun toimintaan, tekemiseen ei voi luottaa. En vain oikein tiedä, mitä teen tämän työn suhteen. Mitään muutakaan ei ole tarjolla, minnekään muualle en tohdi hakea, katastrofiksi jonnekin toiseen paikkaan. 

Minun pitäisi skarpata. Niin lupasin, niin sovittiin, niin puhuttiin esimiehen kanssa viime viikolla. Että vedän henkeä vapaillani, skarppaan, keskityn, näytän että osaan ja selviän enkä kysele enkä varmentele periaatteessa itsesäänselviä asioita. Luotan itseeni. Ja niin minä yritin ihan hurjan kovasti tänään. Ja heti meni pieleen. Mutta jätin kahvitauon välistä kun tiesin, etten muuten ennätä aikataulutettua asiaa. Pieleen se meni sitten kuitenkin. Muutama työkaveri kysyi, miksi en tullut aamukahville. Oliko siellä palaveri, minä kysyin. Ei ollut, mutta omista tauoista täytyy pitää huoli. Tämä työkaveri on se, joka aloitti minun perehdytyksen, mutta työvuorojen takia ei koko aikaa kuitenkaan voinut olla. Sanoin, että teen tätä kirjallista tehtävää, koska se vie aikaa. En sanonut, että mitä ihmettä minä teidän joukossanne tekisin. Saatte olla ilman minua edes hetken. 

Pari työkaveri kysyi monta kertaa päivän aikana, onko kaikki kunnossa. On, on. Huonosti nukuttu yö. Totta kyllä, viime yö meni huonosti. Otin puolen yön aikaan nukahtamislääkkeen, sitten kävin hinaamassa rapistelevan marsun häkkeineen tuulikaappiin, että pääsen nukahtamaan. Herätys tuli liian aikaisin. 

Kävinkö minä muuten pikasuihkussa aamulla? Jestas! En muista lainkaan! Illalla en jaksanut enää ja ajattelin että aamulla on käytävä  nopsaan pikaisesti. Ja nyt en muista lainkaan, kävinkö! - olen aivan valtavan stressaantunut. 

En ymmärrä, miten kuvittelin selviäväni ja pärjääväni tässä työssä, mihin kouluttauduin ja justikään valmistuin. En tajua, miten kuvittelin pärjääväni ja selviäväni tässä työpaikassa, missä nyt olen. Että olenkin voinut olla niin voimantuntoinen, itseriittoinen, omahyväinen ja mitä kaikkea lie, että olen kuvitellut, että osaan ja pärjään kaikkialla muuallakin vain siksi, että tuossa ensimmäisessä työpaikassani osasin, selvisin, pärjäsin ja olin jopa hyvä!

Minulla oli jo yksi hyvä ja nöyryyttävä kokemus, kun en selvinnyt siinä yhdessä työpaikassa. Lähdin tekemään keikkaa, en oman alani vaan koulutusastetta alempaa. Olin varovainen sanoissani, tarkka toiminnoissani. Sieltä sitten tulin tähän työhön. Sekä minä että esimies kuvittelimme, että olen parempi kuin olenkaan. 

Nyt he kaikki odottavat a toivovat, että sanon itseni irti koeajalla.