Hei Sinulle. Ja hei Minulle. 

Kirjoitin tämän ensisivun esittelyn jo kerran, mutta en tajunnut tallettaa. Sinne meni sitten. Joten uusi yritys. 

Minulla on täällä Vuodatuksessa ollut aiemminkin blogi, tai useampi. Päiväkirjatyyppistä oman elämänmurheiden purkamista. Sitten se kävi tavallaan tarpeettomaksi. Mutta tarve kirjoittaa jäi. Olen kuitenkin pitänyt päiväkirjaa periaatteessa koko ikäni. Ensimmäisen päiväkirjani sain 9-vuotiaana, ja siitä jatkuen aina aikuisikään asti, ja lopulta enää vain harvakseltaan, lähinnä silloin kun maailman murheet ja elämänvitutus kaatui päälle. 

Tänne Vuodatukseen kirjoitetut blogit jätin salasanan taakse ja lopulta ei enää ollut tarvetta, ei enää sitä aihetta. Elämä toi mukanaan paljon, ja myös hyvää. 

Uuden blogin aloittamista mietin kauan. Nimeäkin mietin pitkään. Lopulta päädyin tähän- Se pitää sisällään koko elämän kirjon, kaikki spektrin värit. Sateen ja auringon. Se kestää aikaa, muutoksia. Tuli kumpaa tahansa tai vaikka räntää, niin ei tarvitse uutta aloittaa. 

Minä olen keski-ikäinen neljän lapsen äiti. Elämää on takana enemmän kuin edessä. Elämänjanan pää näkyy jo. Se tuntuu aika järkyttävältä. Juuri kun olen oppinut ymmärtämään itseäni, näkemään asioita laajemmin. Ja kaikki on vielä aivan kesken. Vielä olisi paljon tehtävää. 

Minun ikäluokan ihmisillä on yleensä jo melko valmis elämä. Asuntolainat on maksettu. Ammatillinen ura hyvässä vaiheessa, vakaa talous. On autot, kesämökit, veneet, lomaosakkeet, harrastuksia, matkustamista, aikuiset lapset. Puoliso. Tuttu ja turvallinen. 

Minun elämäni on mennyt toisin. 

Lapset. Kaksi vanhinta on jo maailmalla, asuvat omillaan. Opintonsa selvittänyt, ammattinsa hankkinut. Tässä blogissa he ovat Esikko ja Tosikko. 

Kaksi nuorempaa asuu vielä kotona. Iltatähtöset. Toinen on mahtavimmassa murrosiässä, teiniangsti. Toinen tulee hyvää tahtia perässä kohti teini-iän anstaamista. Tässä blogissa he ovat Tytti ja Poika. Olen heidän yksinhuoltaja, oikeasti, virallisesti ja myös käytännössä. 

Lasten isä, exä seikkailee myös tässä blogissa varmaan aika usein, koska valitettavasti hän lasten kautta on elämässäni mukana. Erosta on jo vuosia aikaa, mutta edelleen me väännämme tapaamisista ja elatusmaksujen indeksikorotuksista. Mikään asia ei hoidu noin vain asiallisen infoviestinnän muodossa, vaan Exä onnistuu ninkuttamaan ihan tavallisesta asiasta kymmenkunta viestiä pitkän vänkyttämisen, joka päätyy siihen, ettei minuun voi luottaa, koska olen pettänyt kaikki lupaukset, mutta toisaalta vanhoja asioita ei kannta selvitellä. Viestit ovat sävyiltään ilmeiliä, sovittelevia, ystävällisiä ja seuraavassa hetkessä täyttä tylyttämistä, ilkeiluä, v*ttuilua, asian vierestä vääntämistä, riitelyä. 

En vieläkään osaa laittaa näitä poikki ajoissa. 

Mikään innokas tapaaja tai vastuunottaja tämä mies ei ole. 

Mitä muuta? Opiskelen. Tavoitteena on valmistua keväällä uuteen ammattiin. Toiveena löytää itselle sopia ja omannäköinen työ tältä alalta. 

Tällä hetkellä elän lasteni kanssa opintolainan ja opintotuen varassa. Lisäksi elatusmaksut, asumistuki ja lapsilisä yh-korotuksineen. 

Ystäviä minulla on aika vähän.ja nekin vähäset asuvat automatkan päässä, ovat tiiviisti omassa elämässään niin ettei siihen oikein kyläilyt sovi.. En oikein tiedä, minne ja miksi minun ystäväpiirini on huvennut näin olemattomiin. MInun ja lasten elämässä on aika vähän ihmisiä. Olemme vahvasti kolmestaan. Tämä ei ole mikään tavoiteltu tila, näin vain on käynyt. Olen välillä aika yksinäinen.

Tässä blogissa kerron omasta elämästäni. Tapahtumia, ajatuksia, unelmia, toiveita, yksinäisyyttä, ilot ja surut ja etenkin ne surut ja murheet. Voi olla, että tuon tänne päiväkirjoistani tapahtumia, menneiden muisteloa. 

Jossain vaiheessa päivitän tähän blogipohjan ja fontin. Ehkä laitan joukkoon valokuviakin. Jos vain onnistun ja osaan. Tämä Vuodatus ei ehkä kaikkein yksinkertaisin tai simppelein pohja ole toimia (?). Ei ainakaan tämmöiselle perusblondille. 

Mutta yhtäkaikki. 

Tervetuloa mukaan elämääni!

PS: Se ensimmäinen esittelyteksti oli kyllä parempi.