Tapasin miehen. Tai hän tapasi minut. Ja antoi käyntikorttinsa, jossa oli etunimim sukunimi, puhelinnumero ja ikivanha pp.inet.fi -päätteinen sähköpostiosoite vedetty yli ja mustekynällä kirjoitettu "Katso facebook!". Hän haluaisi tavata minut, mentäisi syömään. Noh, mikäs siinä, joku tarjoaa safkat ravintolassa, hyvää ruokaa ja maha täyteen. Mutta miksi? MIksi hän, tai miksi minä - noh, suoraan sanottuna tuhlaisin aikaani häneen. Näitä mietin päivän ja toisenkin ja vastasin itse itselleni: hänessä ei ole mitään niin mielenkiintoista, että viitsisin ottaa yhteyttä tapaamisen merkeissä. 

Olen tavannut tämän miehen ensi kerran jo monta vuotta sitten Nitrodiskossa, jonne kerran kuukaudessa kokoontuu harmaantuneet keski-ikäiset keskenään viettämään kadonnutta varhaisnuoruuttaan. Ikäjakauma on aina 50 vuotta täyttäneistä haudan partaalle. Sinne solahdan minäkin erittäin hyvin. 

Työpäivän päätteeksi sain teinit liikkeelle kuntoportaille. Otin puolen tunnin torkut ja kampasin tukkani, taputtelin meikkivoiteen kulahtaneeseen naamaani ja lähdin katsomaan miltä Nitrodiskossa näyttää. Poislähdön päätin ajhoittaa puolenyön tietämille samoin kuin Tuhkimokin aikoinaan, koska seuraava päivä oli työpäivä, aikainen herätys. 

Olin melko puhtaasti seinäruususena. Joku harmaaviiksinen hoikka mies haki parille diskobiisille, mutta eihän näm miehet jaksa tanssia. Se on se kaksi, sitten vaihtavat parempaan tai pitäisi mennä juttelemaan. Minä en sinne ole tullut miestä iskemään, en edes bilettämään, vaan puhtaasti tanssimaan diskomusiikin rytmissä. 

Takaseinää vasten seisoessani tämä mies tuli juttelemaan. Sama silittämätön kauluspaita aavistuksen pappamaisella kuisolla kuin aina ennenkin. Farkut. 

Alkujutustelujen jälkeen hän kysyi, mistä hermostuin hänelle silloin muutama vuosi sitten Nitrodiskon kattotasanteella. En viitsinyt korjata, että ei, en minä hermostunut tai suuttunut sinuun, vaan sinä arvotit minut surkeaksi eronneeksi yksinhuoltajareppanaksi, katsoit ylhäältä alaspäin ja totesit ääneen sitä sanomatta, ettei minuun kannata tuhlata aikaa, koska vain positiivista energiaa kannattaa kerätä ympärilleen. Sen jälkeen hän löysi kylkeensä tömäkän mallisen naisen, joka pukeutui diskoiltaan rinnat litistävään pari numeoa liian ahtaaseen glitteritoppiin. 

Ja nyt hän sitten on siinä ilman tätä naistaan. Taisi tulla sitten ero. Oivoi. Uutta kylkeen vaan, minä käyn siihen nyt paremman puuttuessa. 

Muutama diskoketkukutus ja sitten piti taas jutella. Ja mistä me juttelimmekaan?! Hän kertoi työelämässä toimineensa terpauettina, ilmeisesti piti jonkinasteista terapeuttivastaanottoa edelleenkin, tai sitten se terapeuttitoiminta keskittyi kohtaamiensa ihmisten jatkuvaan analysointiin ja terapiointin ilman pyydettävää tarvetta. Hän määritteli minut tälläkin kertaa estyneeksi, koska en ollut valmist avautumaan hänelle, täysin tuntemattomalle ihmiselle keski-ikäisten diskojytkeen paukkuessa taustalla, saankoorgasmin herkästi ja millaisesta koskettelusta nautin. 

Hän tenttaisi asuinpaikkani ja ammattini, joita kumpaakaan en kertonut. Sanoin olevani lähettityttönä isossa konsernissa. Eikä se nyt ihan vikaan edes mennyt. Työnantajani on yksi Suomen suurimpia kunta-alan työpaikkoja, toimin sen yhdessä pienessä alajaostossa, juoksentelen pitkin käytäviä vieden ja hakien, toteuttaen käskyjä ja määräyksiä. Palvelualakin se on, pieleen ei mene sekään määritelmä, koska työnkuvaan kuuluu myös ihmisten - asiakkaiden, potilaiden, läheisten, omaisten - kohtaaminen. Joudun  kohtaamaan ihmiset, vastaamaan heidän tarpeisiinsa ja siirtämään oman itseni ja todelliset ajatukseni sinne kansilan tai kahvihuoneen suljettujen ovien taakse. Onneksi ne voi purkaa edes siellä, tässä työpaikassa. Kaikissa ei voi, missään, kellekään. 

Hän siis halusi jutella kanssani. Ja mitä se olikaan! Hän puhui itsestään, kaiken aikaa. Välillä hän havahtui ja tenttasi minulta varsin henkilökohtaisia, omaan elämääni ja elämänhistoriaani liittyviä asioita, joita en halunnut tuntemattomalle kertoa. Niinpä oli estynyt. Hän terapioi ja analysoi minua koko ajan ja laukoi nämä näkemyksenä ääneen. Aika tavalla pieleen meni koko ajan. Kovin kummoinen terapeutti hän ei vaikuttaisi olevan. Omia tulkintojaan täynnä, omaa itseään täynnä. Hän ei kuuntele. Hän vetää johtopäätöksiä yhdestä puolikkaasta lauseesta. 

Ovatko vanhempani elossa. Ei, olen orpoparka. Oivoi, aivan kamalaa. No ei nyt ihan näin, ja hänen kysymyksiinsä vastasin melkein rehellisesti, että äiti kuoli yllättäen auto-onnettomuudessa kun olin noin 16-vuotias, ja siihen se teini-ikä sitten loppui. No, ihan näin se ei mennyt. Äiti ei kuollut auto-onnettomuudessa, mutta en jaksa selittää todellista kuolemaan johtanutta tapahtumaketjua. Liian pitkä tarina. Eikä minun teini-ikäni siihen päättynyt, en aikuistunut. Teini-ikäni jäi kesken ja jatkui myöhemmin. Luulen, että se päättyi vasta Pojan syntymän aikoihin ja varsinaisesti olen aikuistunut vasta tämän Exäeron jälkeen, näiden opintojen aikana. Olen  eheytynyt, seestynyt. Tai sitten minusta on vain tullut keski-ikäinen. Mutta minun orpoparkaosani aiheutti Terpeutissa surkuttelujen ja analyysien tulvan. Miten se on kauheaa ja vaikuttaa näin ja noin ja miten se traujmatisoi ja ja ja.. sehän on vanha tapahtua, asia on käsitelty. Mutta ei, tämä ei mene hänelle perille. Sen verran hän itseään jo avasi, että taisi olla tausta niukkuutta, köyhyyttä, nälkää, hylkäämistä, alkoholia. Sitä samaa mitä  tuon aikakauden Itä-Suomessa lähes jokaisessa duunaritorpassa on ollut. Pitääkö sitä enää eläkeiässä märehtiä, tuntemattomalle?

Mutta herra Terapeutti antoi tuon käyntikorttinsa. MInun pitäisi ottaa häneen yhteyttä, tavattaisi, käytäisi syömässä, Mietin, millainen se kohtaaminen olisi: hän puhuisi itsestään ja aina välissä esittäisi minulle hyvin henkilökohtaisen, elämän intiimialueelle ja yksityisyyteen porautuvan kysymyksen, ja vastauksestani hän tekisi omat tulkintansa. MIetin, kuinka hän analysoisi ja arvostelisi minun kaikki lapseni ja etenkin nämä nuoremmat, jotka vielä murrosikäänsä ja isäikäväänsä kipuilevat. Ei, en jaksa, en halua viettää vapaapäivääni tämmöisessä keskustelussa. Tässä ihmisessä ei ole mitään niin mielenkiintoista, että haluaisin tavata hänet toistamiseen. Hän on aika raskassoutuinen,  vaikka itse kuvitteleekin olevan positiivisutta ja intoenergiaa sädehtivä lahja naisille.